sunnuntai 6. tammikuuta 2013

PlayStation Plus

Äkkiä se aika rientää. Erostani on jo kohta 2 vuotta. Vaikka uuden elämän aloittaminen silloin tuntui todella vaikealta, niin enää se kaikki on vain muisto vain jostain vanhasta.

Ainoastaan silloin tulee hieman hämmentävä olo kun olen kaupassa jollain pelihyllyllä ja bongaan jonkin pelin mitä minulla ei ole. Hetken aikaa käy mielessä että tuo peli pitää saada, mutta vähän pitempään analysoituani toteankin ettei se peli ole edes minun makuuni vaan ennemminkin exäni makuun.

Tämän pari vuotta olen ollut hieman tuuliajolla pelien suhteen kun en enää oikein tiennyt millaisista peleistä minä oikeasti pidän. Tuona aikana yritinkin sitten loppuaikoina vältellä pelihyllyjä etten vahingossakaan osta vääränlaista peliä. PS3:n ostettuani exäni avusti minua löytämään edes yhden minun tyylisen pelin ja muut kaverit sitten avustivat löytämään läjän "vääränlaisia" pelejä.

Viime syksynä törmäsin PlayStationin tarjoukseen heidän Plus-paketistaan. Sain alle 40 euron hinnalla vuodeksi Plus-paketin, jolla pystyy heidän PS Storesta latamaan joitain pelejä ilmaiseksi ja toisia halvemmalla. Pitkään mietin raaskinko maksaa 37,45 euroa (Tarjous on näköjään tätä kirjoittaessanikin vielä voimassa) siitä että saan ladata pelejä joista en pidä. Mutta tehtyäni laskelmia ja pohdittuani asiaa pitkään tulin siihen tulokseen että vaikka joka kuukausi lataisin yhdenkin väärän pelin, niin kyseisen pelin hinnaksi tulisi reilu 3 euroa tuolla tarjouksella ja jos lataisin kaikki mahdolliset PS3:lle saatavilla olevat pelit niin hintaa tulisi yhdelle pelille 0,96 euroa. Ei paha ollenkaan. Samalla saisin kartoitettua minkälaisista peleistä oikeasti pidän ja kokeiltua sellaisiakin pelejä joita ei kivijalkakaupasta saa.

Eihän PlayStation Plussassa ole tarjolla viimeisimpiä pelejä, mutta tuolla hinnalla en sitä odotakaan. Toisaalta taas en ole valmis maksamaan maltaita peleistä, jotka joudun mahdollisesti jossain vaiheessa poistamaan konsoliltani sen rajoitetun tilakapasiteetin vuoksi. Poiston jälkeen peliä ei voi ladata uudestaan ellei sitä ole tarjolla PS Storessa. Mutta siihen mennessä tiedän varmasti pidinkö pelistä vaiko en. Jos pidin pelistä niin aivan hyvin voin ostaa kiekon omakseni ja jos en pitänyt niin en sitä peliä tule jatkossa kaipaamaankaan.

4 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

minäkin olen tykännyt todella paljon tuosta ps plussasta ja pakko myöntää että vaikka ostinkin aiemman vuoden paketin vasta syyskuussa, se osoittautui niin loistavaksi hankinnaksi että otin nyt tästä joulun ajan tarjouksesta jo uudenkin vuoden satsin lisää eli nyt saa pelejä vuoden 2014 syyskuulle saakka :D

tuollaisessa tutustumismielessä se plus on erinomainen ja erityisesti jos ei ostele niitä pelejä muualta niin ei tule sitä ongelmaa että kyseinen peli olisi jo entuudestaan hyllyssä ja saa siis täyden hyödyn plussasta.

sellainen iloinen uutinen tai korjaus tuohon tekstiin että ne plussan pelit on mahdollista imuroida senkin jälkeen kun ne ovat poistuneet storesta. ainoa vaatimus on että ne on pitänyt "ostaa" itselle sen plus-kampanjan aikana. sen jälkeen pelit siirtyvät sinne lataussivulle ja ovat tuota kautta ladattavissa uudestaan vaikka itse peli poistuukin jo storesta. minäkin aina uusien pelien tullessa "ostan" ne ilmaiset pelit heti niiden tullessa tarjolle. niitä ei tarvitse välttämättä edes imuroida omalle konsolille. ite oon merkannu siellä kaikki pelit kun eihän sitä tiedä jos jotkut eksoottisemmatkin alkavat joskus hamassa tulevaisuudessa kiinnostamaan ja vita-pelitkin siltä varalta jos satun joku päivä kyseisen laitteen vielä hankkimaan :D

Tiina kirjoitti...

Tuo on kyllä ilouutinen noista pelien imuroinneista myöhemminkin ja toivottavasti se pitää paikkansa.

Tosin ainakin vielä PlayStation Plussan sivuilta löytyy seuraava maininta:

"Mitä tapahtuu, jos vahingossa poistan PlayStation Plus -sisältöä järjestelmästäni tai haluan ladata sisällön uudelleen?

Useimmissa tapauksissa voit ladata sisällön uudelleen PlayStation Storesta, mikäli se on vielä ladattavissa. Pelien kokeiluversiot voi kuitenkin ladata vain kerran.
"

Mikko kirjoitti...

en ole onneksi joutunut vielä koittamaan tuon paikkaansapitävyyttä joten en voi vastata kokemuksen rintaäänellä. muistelisin kuitenkin muita asioita googletellessa eksyneeni tuollaiseen tietoon että käyttäjällä on syystä tai toisesta kadonnut plus -peli joka on kerennyt poistumaan storesta ja tätä on neuvottu lataamaan sen sitten sieltä (storessa olevasta) latauslistasta. nuo lainauksessasi mainitut kokeiluversiot tarkoittavat todennäköisesti niitä trial -versioita joita plussalaiset voivat pelata tunnin ajan, niitä ei todennäköisesti voi ladata kuin yhden kerran.

storea on (ainakin mielestäni) paljon näppärämpi selailla sen www-versiossa (https://store.sonyentertainmentnetwork.com). kun puhuin latauslistasta niin se on ainakin tuolla versiossa nimellä ostohistoria.

Tiina kirjoitti...

Toivotaan ettemme joudu koskaan kokemaan tarvetta uudelleenlataukselle. :D