torstai 3. lokakuuta 2013

Käsityötunnit

Ihastelin tänään töissä asiakkaani työntekijän ulkotakkia. Ilmeni että takki on hänen itsensä tekemä. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla takin tekemistä kunhan vain löydän juuri sen oikean kaavan ja kankaan ja mieluiten juuri tuossa järjestyksessä.

Siitä sitten aloin pohtimaan miten paljon itseasiassa ympärilläni on ihmisiä, jotka osaavat tehdä jotain käsillään. Kunnes sitten hoksasin että tästä kaikesta saa oikeastaan kiittää meidän koulutusjärjestelmäämme. Jokainen suomalainenhan "joutuu" peruskoulussa käymään käsityötunnit, joten ainakin perusteet pitäisi olla hallussa. Se miten niitä myöhemmässä elämässään on käyttänyt hyväkseen on jokaisen oma asia.

Marokon lomareissullani minulla oli kutimet mukanani ja odotteluhetkinäni käytin aikani hyväksi ja neuloin huivia. Marokkolaiset naiset olivat aivan ihastuksissaan neulomukseeni ja monesti joku oli vieressäni seuraamassa neulomistani. Lisäksi kun näytin jotain hametta tai muuta vaatetta, minkä olin ommellut, olivat he jo melko hämmentyneitä ja kyselivät olinko ammatiltani vaatturi.
Pidemmälle keskusteiluissa päästyäni selvisi että heidän kouluissaan ei opeteta käsitöitä laisinkaan. Kaikki taidot opitaan äidiltä, ystäviltä ja naapureilta. Ja jos heidän taitonsa ja kyky opettaa eivät ole hyvät, niin eipä siitä juuri pääse sen pidemmälle.

Meidän tulisi olla kiitollisia tästä asiasta koulutusjärjestelmällemme ja pitää huoli että käsityötunteja ei lopetettaisi tai muutettaisi valinnaisiksi. Jos äitimme, sukulaisemme tai muut tuttavamme eivät jaksa/osaa opettaa meitä, niin käsityötaito heikkenee vähitellen ja uusavuttomuus valtaa vielä entisestään Suomen.


Minä itse olin surkea käsitöissä. Sukistani tuli eriparit, neulepusero jäi puolitiehen, college-puseroon tuli lyhyet hihat opettajan antamien ohjeiden väärinymmärryksestä ja ties mitä muuta virheitä noissa sattui. Enimmäkseen käsityönumeroni oli 7 eli keskiluokkaa. Osittain tuo numero johtui käsityönopettajistani. Osa opettajista ei neuvonut minua samalla tavalla kuin muita äitini ammatin johdosta ja osalla opettajista käyttäymissäännöt olivat niin ankarat että ei niitä kukaan pystynyt täysin noudattamaan. Viimeisellä peruskoulun luokalla ollessani sain kuitenkin neuvoteltua opettajan kanssa arvosanakseni 9, jotta pääsisin haluamalleni ammattikoulun linjalle.

Peruskoulun jälkeen käsitöiden tekeminen jää jokaisella omien harteiden varaan. Itsellänikin tulee hyvinkin pitkiä kausia etten tee yhtään mitään ja sitten pää oikein pursuaa ideoita enemmän kuin ehdin niitä toteuttaa. Kunnes taas into lopahtaa ja vietetään hetki hiljaiselämää.
Lähetä kommentti