maanantai 21. huhtikuuta 2014

Raidallinen kesätunika

Mitä tehdä kun tajuat edessä olevan viikonlopun mittainen tapahtuma ja huomaat että luentokäsityösi alkaa olla loppusuoralla? Suunnittelet ja aloitat tietenkin uuden käsityön.

Entä sitten kun idean saatuasi menet penkomaan lankavarastoa, löydät aivan ihanan erittäin hyvin marinoituneen langan ja toteat lankamäärän olevan sen verran pieni ettei se välttämättä riitä koko työhön? Muutat ideaa siten että siihen tulee toistakin lankaa.

Mutta mitä sitten kun sopivaa toista lankaa ei löydy? Kävellään lähimmäiseen Prismaan, jossa toivotaan samantapaista löytyvän.

Aikasi pengot lankahyllyjä ja löydät yhden ainoan kerän haluamaasi lankaa, mitä teet? Pengot kaupan läpi kunnes löydät jakkaran, jonka raahaat lankahyllyjen ääreen päästäksesi näkemään myös ylähyllyjen takaosat. Onnistuin löytämään toista lankaa vielä muutaman kerän ja totta kai otin kaikki haltuuni, ihan vain varmuuden vuoksi.

Varmistaakseni alkuperäisen langan riittävyyden aloitin tunikan teon ylhäältä päin. Ensimmäisen päivän aikana sain tehtyä pääntien. Jouduin purkamaan kauluksen muutaman kerran sillä kaula-aukosta tuli jatkuvasti liian iso. Vieläkin se on ehkä hieman liian iso. Eipähän purista päälle laitettaessa.
Vihdoin ja viimein löysin netistäkin joitain laskukaavoja raglanin neulomiseen. Tästä saa kyllä kiittää Pinterestiä.
Kuvioinnin suhteen minulla pyöri mielessä jatkuvasti monta eri variaatiota. Todella hankalaa päättää minkä niistä ottaisi.  Päätin käyttää mallin mikä tuntui pyörivän kaikkein eniten mielessä.
Helman suhteenkin minulla oli lantioille asti kaksi eri vaihtoehtoa. Alkuperäistä lankaa oli edelleenkin jäljellä sen verran paljon että uskalsin jatkaa sillä loppuun asti.
Rakastuin tähän tunikaan jo valmistusvaiheessa ja käytinkin joka ikisen pienen hetken tämän tekemiseen.

Raidallinen kesätunika
Lankana työhön oli tarjolla tosiaan ikivanhaa vihreää Novita Bambua ja uutta valkoista Novita Bambua. Vihreää meni 305 g ja valkoista 143 g. Vihreää lankaa jäi sen verran paljon vielä jäljelle että olisin voinut näköjään tehdä huoleti puseron yhdestäkin väristä. Tosin minun tuurillani se lanka olisi silloin loppunut jo puolessa välissä vyötäröä.
Puikkokoko oli 4, tosin hihojen loppuvaiheessa jouduin käyttämään sukkapuikkokokoa 4,5 sillä en näköjään omistaa koon 4 puikkoja.

Työ on neulottu kokonaan pyörönä, joten olen erittäin iloinen siitä kuinka värinvaihto onnistui ilman ärsyttävää kerrospykälää. Alla olevassa kuvassa on keskellä tunikan vasemman sivun kerroksen vaihtuminen ja molempien hihojen kerroksen vaihtumiskohdat. Hiehoissa päänvaivaa aiheuttivat kavennukset. Tein vuoron perään kerroksen alussa ja lopussa kavennuksen. Siitä johtuen kavennuksia oli niin usein että se vaikutti hieman negatiivisesti noihin raitoihin. Ehkä seuraavalla kerralla teen kahden silmukan kavennuksen kerralla ja harvemmin.

Kerrosten vaihtumiset
Novita on muuten muuttanut tuon Bambu-langan koostumusta. Vanhat langat ovat 68% bambua ha 32% puuvillaa. Uusi Bambu on 50% bambu-viskoosia ja 50% puuvillaa.

Vihreä on vanha Bambu ja valkoinen on uusi Bambu
Lisäksi langanluontitapaa on muutettu. Vanha Bambu näyttää ketjusilmukoilta ja uusi on kierteellä olevaa.

Vanhaa Bambua löytyisi vihreänä vielä sen verran että saisin aikaiseksi toisen hieman erilaisemman raitapaidan. Lisäksi minulta löytyy beigeä Bambua, jota tämän puseron perusteella on sen verran että saisin tehtyä yksivärisen puseron.

Löysin tosiaan Pinterestin avulla netistä raglanin ohjeen ja ihan vain oman aiemman versioni rinnalle tässä on tämä toinen laskutapa silmukoille.

Raglan ylhäältä alaspäin
  1. Mittaa kaulanympärys siitä kohtaa mihin haluat kaula-aukon sijoittuvan.
  2. Tee mallitilkku käyttämästäsi langasta haluamallasi puikkokoolla ja laske kuinka monta silmukkaa menee sentille.
  3. Kahden edellisen kohdan mittojen perusteella laske tarvitsemasi aloitussilmukkamäärä (X).
  4. Jaa silmukkamäärät seuraavasti osiohin:
    1. Raglaniin tulee neljä "saumaa".  Näissä saumoissa käytetään koristeena 1-n määrä silmukoita luomaan raglanille ominaista koristeviivaa. Vähennä silmukoiden kokonaismäärästä tuo määrä silmukoita kerrottuna neljällä (X-4n=Y).
    2. Jäljelle oleva silmukkamäärä (Y) jaetaan kolmeen osaan siten että jaon ei mennessä tasan ylimääräiset silmukat laitetaan etuosan ryhmään. Selän silmukkamäärä on automaattisesti  (Y/3) pyöristettynä alaspäin lähimpään kokonaislukuun.
    3. Etuosa on 2-3 cm leveämpi kuin takaosa. Kohdan laskelmia apuna käyttäen lasketaan montako silmukkaa tuo 2-3 cm on. Saatu silmukkamäärä otetaan hihojen osuudesta siten että hihoja varten jää parillinen kokonaisluku alaspäin pyöristettynä. Etuosan kaava on (Y/3+3 cm)
    4. Hihoja varten varattu silmukkamäärä jaetaan kahteen osaan, jolloin saadaan yhden hihan silmukkamäärä ( (Y/3-3 cm) /2 ).
  5. Raglan neulotaan siten että joka toisella rivillä lisätään koristesilmukoiden molemmin puolin silmukat kunnes päästään kainaloihin asti.
Tässä netin ohjeessa on sitten varsinainen aloitus hieman mielenkiintoinen. En kirjoita sitä tähän auki, sillä en käyttänyt itse sitä ja suomennokseen saattaisi tulla ikäviä käännöskukkasia.

Ei kommentteja: