tiistai 25. elokuuta 2015

Ensimmäiset junasukkani

Vietimme koko porukka kesää pohjoisessa. Harmiksemme melkein koko reissu oli melkoisen viileää. Lämpötilat eivät yltäneet monenakaan päivänä lähellekään 15 astetta. Silloin sadattelin mielessäni useampanakin päivänä sitä ettei N:lle ollut mukana lämpöisiä sukkia. Ja vielä enemmän sadattelin sitä ettei mieleeni tullut ottaa mukaani sukkapuikkoja ja lankaa ajankuluksi.
Kun pääsimme takaisin kotiin kaivoin laatikosta puikot ja lankaa. Sen jälkeen hetkeksi nettiä selaamaan ja etsimään junasukkien ohjetta. Niin moni on niitä vuosien saatossa tehnyt että halusin minäkin laittaa korteni kekoon.
Löysinkin ohjeen Taito etelä-pohjanmaan sivustolta ja siellä oli jopa selitetty mistä sukkien nimi tulee. Aivan ihana tarina.

Huvittavaa miten kantapää tuottaa aina vaikeuksia jos sukkien teossa on hetkenkin tauko. Periaatteessahan ne ovat hyvinkin yksinkertaisia neuloa, mutta aina tulee jokin moka ja joutuu neulomaan kahteen ekrtaan.
Junasukat
Lanka on Gjestallin Baby Ull ja sitä meni 35 grammaa. Puikkokoko oli 2,5.
Lähetä kommentti