keskiviikko 19. elokuuta 2015

Keittiöremontti osa 1

Olen jo 11 vuotta asunut tässä asunnossa ja yhtä pitkään olen puhunut että keittiö pitäisi laittaa uusiksi. Vaikka asunto ja koko asuinrakennus oli upouusi muuttaessani tänne olin jo alun alkaenkin tyytymätön keittiöratkaisuun.

Kaappitilaa tuntuu olevan aivan liian vähän ja osaan kaappien nurkista ei pääse käsiksi.  Osa kaapeista taas on niin kapeita ja syviä ettei oikein tiedä mitä sinne laittaisi. Lisäksi yläkaappien päällä on runsaasti tyhjää tilaa levyjen sisällä käyttämättömänä.
Esimerkiksi roskakorien takana nurkassa on paljon tilaa, mutta sinne ei voi laittaa usein käytössä olevia esineitä ja harvemmin käytettäviäkään ei sieltä tule otettua ylitse pursuavien roskisten sotkettua kaikki astiat. Ja kaikki kattilat on pinottuna yhteen pieneen kaappiin, josta ne kaikki pitää ottaa esille että pääsee käsiksi siihen perimmäiseen pannuun.
Olen joutunut säilömään osan keittiön tarvikkeista eteisen kaappeihin ja totaallisesti sitten unohtanut ne sinne. Lakanoita vaihdettaessa tulee aina silloin tällöin tehtyä niistä kaapeista löytöjä.

Vihdoin ja viimein olen aloittanut tekemään muutosta keittiöön. Kaikki sai alkunsa kun äitini voitti jossain kilpailussa Festivo -jääkaapin. Hän ei oikein keksinyt sille paikkaa kodissaan, joten jääkaappi sai kodin luotani.

Minä myin oman vanhan jääkaappini pois ja jäin pähkäilemään mihin uusi jääkaappi sijoitettaisiin. Se kun on isompi kuin vanha jääkaappini niin se ei mahtunut entisen tilalle.
Useamman mittauksen, laskelmien ja tarkistusmittausten jälkeen löysin kuin löysinkin sille paikan keittiöstä.

Alla on lähtötilanne keittiöstä. 

Lähtötilanne
Ja tämän hetkinen tilanne.

Uusi jääkaappi saapunut ja vanha poistunut
Jouduin kääntämään ruokapöydän toiseen suuntaan. Muutoin olisi pöydän ääressä istujia hakattu jatkuvasti päähän jääkaappia avattaessa ja tuolitkin/jääkaappikin olisi kärsinyt jatkuvista kolautuksista.

Vanhan jääkaapin paikalla on nyt ammottava tyhjyys. Seuraava vaihe onkin miettiä mitä tehdä loppukeittiölle?
Lähetä kommentti