keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Festivo Kylmiöpakastin 75 CF


Nyt kun olen koko kesän ja syksyn katsellut ja käyttänyt uutta jääkaappiani voin vihdoin ja viimein antaa oman mielipiteeni laitoksesta.

Festivo kylmiöpakastin 75 CF
Tämähän päätyi omistukseeni äitini voittaman kilpailun myötä. Jääkaappi on malliltaan Festivo kylmiöpakastin 75CF.

Jo ennen kuin sain jääkaapin se tuotti päänvaivaa. Mihin saan sen mahtumaan ja ennen kaikkea miten saan sen kerrostalon neljänteen kerrokseen?

Tämä jääkaappi on 15 senttiä leveämpi kuin normaalit jääkaapit. Jos vanha jääkaappi on ollut upotettuna kalusteisiin ei ole toivoakaan saada uutta jääkaappia mahtumaan ilman sen suurempaa remppaa. Lisäksi jääkaappi on vähän reilu kaksi metriä korkea, mikä sekin olisi tuottanut lisäremppaa upotuksessa.

Korkeus onkin erityisesti kerrostaloissa ongelma. Mahtuuko jääkaappi ovista sisään ja saako sen erityisesti ujutettua hissiin vai joudutaanko se raahaamaan neljänteen kerrokseen portaita pitkin?  Mittasin hissin ja sen oven korkeuden. Hissin katto oli 2,3 metrin korkeudessa ja ovikin oli sen 10 senttiä kahden metrin paremmalla puolella. Mutta kun oli aika siirtää jääkaappi sisätiloihin totesin nokkakärryjen ja pakkauslavan nostavan jääkaapin korkeutta sen verran paljon että yrityksistä huolimatta emme saaneet sitä menemään hissiin. Jouduimme purkamaan pakkausta sen verran että saimme lavan pois. Sen jälkeen olikin melko helppoa rullata jääkaappi hissiin ja pois sieltä sen omilla renkailla.
Asuntoon päästäksemme jouduimme nokkakärryllä kallistamaan jääkaappia, sillä asunnon ovi oli vain kaksi metriä korkea. Loppukuljetus asunnon sisällä olikin kohtuuhelppoa pulmapeli-elementteineen. Jouduimme jonkin verran aina siirtelemään huonekaluja saadaksemme jääkaappi keittiön puolelle.
Ennen kuin laitoimme jääkaapin paikoilleen oli tarkoitus ottaa pakkausmateriaali pois takaa ja sivuilta. Ikävä kyllä kumppanini ymmärsi ohjeistukseni väärin ja otti kaikki pois. Kun sitten laitoimme jääkaappia paikoilleen se kellahti nokkakärryiltä maahan ja etuosan alareunaan tuli pari ilkeää jälkeä. Ne on nähtävissä kuvastakin. 

Jääkaapin käyttöönotto sujui todella helposti. Nesteiden tasaantumista odotellessa pesin jääkaapin ja sitten vain töpseli seinään, virta päälle ja kaappia täyttämään. 

Kun on koko elämänsä käyttänyt tietyn mallisia jääkaappeja tuntui tämän jääkaapin järjestely oudolta. Reilun neljän kuukauden jälkeen alkoivat vihdoin ja viimein kaikki tavarat löytämään paikkansa. Erityisesti kapea hyllylevy on seilannut paikasta toiseen monta kertaa. Nyt se vaikuttaa löytäneen oman paikkansa.
Tässä mallissa on kuuden ison limsapullon teline. No, itsellä ei yleensä kuutta pulloa siellä ole, joten se toimii ajoittain lisätilana pikkuostoksille.
Olen aivan ihastunut jääkaapin puisiin vihanneslaatikoihin. Ne tuovat oman leimansa tähän kaappiin. Meillä on alettu tänä vuonna syömään enemmän vihanneksia, joten molemmat laatikot ovat olleet parhaimmillaan tupaten täynnä tuoreita lähialueella kasvatettuja vihanneksia. Sen lisäksi myös alin hyllykin on ollut yleensä kukkuroillaan vihanneksia. Vanhan jääkaapin kanssa olisinkin ollut pulassa.

Jääkaappi
Jääkaapissa on 44 litran pakastin. Se on vähän pienempi kuin entisessä jääkaapissani. Jos on kova keräämään ja pakastamaan marjoja joutuu hankkimaan erillisen pakastimen. Meillä pakastin onkin koko ajan melkoisen täynnä ja kerran onnistuin pudottamaan leipäjuuston pakastimen taakse. Sen saamisesta pois sieltä tuottikin riemua toviksi jos toiseksi. 
Ihanteellinen tuo olisi perheelle, joilla pakastimeen tulee vain viikon aikana käytettävät pakasteet ja hätävara.

Pakastinlaatikko
Pakastimen alla on erillinen kylmälaatikko ns. 0-asteen laatikko. Siellä me säilytämme lihat, kalat, sulatetut tai päivän aikana käytettävät pakasteet ja ruokailusta yli jääneet ruoat. Laatikko on jaettu kahteen osaan, jotka ovat hieman hassun muotoisia. Tämä johtuu kylmäosion takana olevan moottorista. Lisäksi molempiin osiin saa vielä lisäjaottelun ritilällä. Tosin meillä ne ovat olleet melko turhia.
Kesäisin asunto tulee kuumaksi pätsiksi ja sillä oli selkeä vaikutus tähän alalaatikkoon. Pakastimesta hyötykäyttöön otettu kylmä ei auttanut pitämään lämpötilaa lähellä nollaa kun asunnossa oli melkein +40 astetta lämmintä. Lämpötila oli kuitenkin lähellä jääkaapin lukemia. Kun asunnon lämpötila alkoi lähentyä normaaleja lukemia alkoi myös kylmälaatikko viilenemään.
Kylmälaatikko
Jääkaapin ovi ei ole metallia. Mistä johtuen siihen on turha yrittää saada magneetteja kiinni. Molemmat sivut ovat kuitenkin metallista, joten jos välttämättä haluaa saada magneetteja kiinni kannattaa jääkaappi sijoittaa siten että sivuille on vapaa pääsy.
Toisin kuin perusjääkaapeissa tässä jääkaapissa ei ole mahdollista vaihtaa ovisuutta. Ennen tilausta on siis päätettävä että mihin suuntaan haluaa oven aukeavan.
Ovi menee nätisti kiinni pienellä työntövoimalla. Myös pakastinlaatikko ei paljoa voimaa tarvitse sen ollessa täynnä. Kylmälaatikko onkin sitten poikkeus. Se pitää työntää kiinni loppuun asti. Tämä vaikuttaisi olevan merkkivika. Aina kun vastaani tuli Festivon jääkaappi kävin kokeilemassa noita laatikoiden sulkeutumista. Järjestään kaikissa oli sama ongelma, kylmälaatikko ei mene kiinni ilman loppuun asti työntämistä.

Vaikka tässä postauksessa tuntuikin ehkä olevan paljon negatiivisuutta, niin pidän jääkaapista ja olen loppujen lopuksi tyytyväinen siihen. Kunhan vain on löytänyt sen parhaimman tavan laitteelle toimia, se kyllä lunastaa itsensä. Meillä esimerkiksi erityisesti juhlien aikaan tulee käytettyä hyväksi joka ikinen sopukka jääkaapista. Entisen jääkaapin kanssa oltaisiin jo oltu helisemässä ja raahaamassa aineksia parvekkeelle viilenemään, mutta nykyisestä löytyy aina vielä yksi sopukka mihin laittaa aines odottamaan vuoroaan.
Lähetä kommentti