lauantai 14. toukokuuta 2016

Thera Pearl Niska

Smartson valitsi minut yhdeksi testaajaksi kokeilemaan kuuma-/kylmäniskatyynyä. Joten olen tässä kuukauden ajan päässyt kokeilemaan Bausch&Lombin Thera Pearl Niska-tuotetta.

Thera Pearl Niska (Lähde: Smartson)
Alkuun ehdin jo harmitella että osuiko testi aikaan jolloin onkin menossa hyvä vaihe kehon suhteen. "Onnekseni" N toi kotiin tuliaisena päiväkodista vatsataudin, joka tarttui sitten minuunkin. Siinä sitten kipeää vatsaa potiessani mietin miten helpottaa oloa. Päädyin laittamaan tämän niskatyynyn kylmäkaappiin muiden kylmätyynyjen kanssa. Pakastin oli siinä vaiheessa niin täynnä ettei sinne olisi mahtunut yhtään mitään. Parin tunnin päästä tarkistin tyynyjen tilanteen. Ne olivat viilentyneet mutta Thera Pearl niskatyyny tuntui hieman lämpimämmältä kuin muut kylmätyynyt. Kun noita vertaa toisiinsa niin Thera Pearlin suojamuovi tuntuu hieman paksummalta ja varmaan myös helmien pintamateriaalikin siihen vaikuttavat. Muiden kylmätyynyjen heikkous onkin siinä että jos tyyny menee rikki, niin sisältö vuotaa ulos. Tuskin saisin niitä korjattua teipillä. Thera Pearlin kohdalla voisin uskoa teippauksen auttavan helmetkin ovat sen verran isoja etteivät ne kovin pienestä reiästä kyllä ulos vuodakaan.
Vaikka tuo niskatyyny onkin tarkoitettu niskaan, niin juurikin muotoilun vuoksi sain aseteltua sen sopivasti turvonneen vatsan ympärille. Kyllä se oli autuas olo. Ihanaa, viileää kipeän vatsan päällä. Kun niskatyynystä oli kylmän teho hävinnyt laitoin tilalle toisen kylmätyynyn. Eihän sellainen suorakulmainen oikein asettunut vatsalle, kun oli päässyt jo kokeilemaan paremman muotoista. Lisäksi totesin että oikeastaan ihan hyvä ettei se niskatyyny ollut niin kylmä. Melkein kirkaisin järkytyksestä kun asetin jäätävän kylmän kylmätyynyn vatsan päälle.

Thera Pearl Niska (Lähde: Smartson)
Entä sitten toiminta lämpötyynynä? Pääsin sitäkin kokeilemaan, kiitos koneen äärellä viettämieni ylityötuntien.
U-muotoilunsa vuoksi There Pearl-niskatyyny pysyy paremmin hartioilla kuin perinteinen kauratyyny. Se on myös kevyempi kuin kauratyyny, joten siltä osin se ei aiheuta lisärasitusta jumittuneille hartioille. Niskatyyny on osioitu, mutta osiot ovat kuitenkin yhteydessä toisiinsa. Helmiä voi siirtää osiosta toiseen, jos tuntuu että jossain kohtaa tarvitsee hieman enemmän lämpöä/viilennystä.
Ensimmäisellä kerralla laitoin niskatyynyn liian lyhyeksi aikaa mikroaaltouuniin lämpenemään. Näköjään meidän mikro vaatii sen 1 minuutin lämmitysajan. Tyynystä tuli sopivan lämmin rentouttamaan lihaksia. Liian kuuma aiheuttaa ainakin itselläni shokkireaktion lihaksissa. Lämpö tuntui itseasiassa niin miellyttävältä että parilla kerralla nukahdin television ääreen tyyny hartioillani.

Pidin tästä Thera Pearli-niskatyynystä ja voin rehellisesti suositellakin sitä henkilöille, jotka käyttävät kauratyynyjä helpottamaan oloaan.

#smartson, #therapearl
Lähetä kommentti