keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Boxereita

Päiväkodissa tehdään hyvää työtä potalla käymisen suhteen. Heidän rutiininsa mahdollistavat sen että N:n kanssa ollaan pystytty kotona harjoittelemaan vaipatta oloa jo useamman kuukauden ajan. Sitä yritettiin myös päiväkodissakin jonkin verran kohtuudella, mutta talviloma hoitajasijaisuuksineen arveluttivat minua sen verran että päätin jättää päiväkodin pärjäämään vaippojen kanssa ja harjoitella pojan kanssa vaipattomuutta kotosalla.

Olin alustavasti varautunut harjoittelukauteen ostamalla Anttilan konkurssipesästä boxereita, mutta sitten kun oli aika niitä käyttää totesin niiden olevan aivan liian isot vaikka kokolapun mukaan pitäisi olla juuri oikean kokoiset. Ei niitä voinut käyttää kun eivät ne olisi päällä pysyneet ilman henkseleitä.
Onnekseni noihin aikoihin ilmestyi Ottobren numero 6/2016, jossa oli kuin tilauksesta lapsille alusasuja. Vaikka lehden pienin koko oli aivan liian iso N:lle, olivat ne selkeästi pienempiä kuin Anttilan "pienempää" kokoa olevat boxerit.
Pienensin kaavoja samassa suhteessa kuin lehden pienimmän koon ja sitä seuraavan koon välissä oli. Onnistuin saamaan juuri oikean kokoiset housut pojalle. Voi tätä riemun päivää. Siltä istumalta surautin kolmet kappaleet housuja N:lle kokeiltavaksi.

Alla Anttilan koon 86 housut, päällä itse ompelemat 80/86
Hoikka poika tuo N on tai sitten Anttilan pojat ovat pullukoita. Yllä olevasta kuvasta näkee sen miksi en oikeastaan tykkää ostaa N:lle vaatteita. Jos hän ei ole mukana, on oikean koon löytäminen melkein mahdotonta ellei mene Lindexille tai H&M:lle. Jostain syystä niissä liikkeissä on juuri sopivan kokoisia vaatteita.

Boxereita Eurokankaan palakankaista
Eurokankaasta kävin ostamassa mukavamman tuntuisia puuvillakankaita kuin mitä tuo tähtikuviollinen kangas on. Harmi vain ettei mistään tunnu löytyvän pyjama-kuminauhaa, joka olisi hieman löysempää ja helpottaisi pojan itsensä riisumista ja pukemista.

N on aivan innoissaan noista boxereista ja hän käy viikonloppuisin itse hakemassa kaapistaan housut jalkaansa. Taitavat olla mukavampia pitääkin jalassa kun vaipat vaikka se tarkoittaakin aika ajoin juoksemista vessaan.

Ei kommentteja: