keskiviikko 18. elokuuta 2010

Torii - Portti

Se on vihdoin ja viimein valmis. Reilu kolme kuukautta sitä uurastin työmatkoilla ja iltaisin. Tämä työ aiheutti peukalon jännetuppitulehduksen, jota nyt saan parannella rauhassa.

Nyt kun näen sen valmiina, olen tyytyväinen tulokseen. Käytin mallina Itsukushiman pyhäkön porttia ja tekniikka on ihan vain ruutuvirkkausta.

Työn leveydeksi sain sen minkä olin laskenutkin, mutta korkeudessa tuli varmaan 10 senttimetrin laskuvirhe. Ilmeisesti käsialani muuttui työntekoaikana sen verran että senttejä hävisi matkan varrella. Toisaalta taas, jos korkeus olisi ollut se mitä alunperin suunnittelin, olisi portin alareuna tuon pienen kivipuutarhan takana piilossa.
Tällä hetkellä työ on kiinni vain yläreunasta ja kunhan tuota tuijottelen pari päivää uskon kiinnittäväni sen parvekkeen kaiteisiin myös sivuilta ja alhaalta.

Käytetty lanka on Anchorin Freccia 12 ja sitä meni n. 175 grammaa. Virkkuukoukku oli kokoa 2,50 mm.

Lupaan etten enää tänä vuonna aloita uutta virkkausta, vaan annan tuon peukalon parantua kaikessa rauhassa. Epäilen että en enää edes haaveilekaan minkään noin suuren työn virkkaamisesta.
Lähetä kommentti