tiistai 22. maaliskuuta 2011

Hautajaiset

Kävin pitkästä aikaa hautajaisissa. Minusta on ihanaa nähdä sukulaisia ja tuttuja, mutta on erittäin harmillista että nykyään heitä näkee yhä enemmän vain ja ainoastaan hautajaisissa. Kaikkiin muihin iloisempiin juhliin kutsutaan vain ja ainoastaan lähiystäviä ja lähimmät sukulaiset.
Jos vielä joskus menen naimisiin, niin niihin häihin haluaisin kutsua kaikki sukulaiseni vaikken heitä enää tuntisikaan.
Näiden hautajaisten aikana huomasin miten harvoin ihmiset nykyään käyvät hautajaisissakin, etiketti on monelta hukassa. Mihin penkkeihin voi mennä istumaan? Missä järjestyksessä lasketaan seppeleet? Mikä on ajojärjestys ruumisauton jälkeen? Miten käyttäydytään muistojuhlassa?
Olen asunut liian pitkään isommalla paikkakunnalla. Olin unohtanut täysin vielä pikkukunnissa hengissä olevan tavan kunnioittaa vainajaa ja lähiomaisia. Kun ruumisauto ja kulkue lähtee kirkolta. Jokainen vastaantuleva auto ajaa tien sivuun ja pysähtyy paikalleen siihen asti kunnes ruumisauto ja lähiomaiset (muutama auto ruumisauton jälkeen) ovat ohittaneet heidät. Vasta sitten he lähtevät hitaasti kiihdyttäen jatkamaan omaa taivaltaan. Tuo tapa myös kertoo useimmiten mistä päin kyseisen auton kuljettaja on kotoisin. Ja se on enemmän kuin kerran aiheuttanut turistille päänvaivaa kun edellä ajava auto onkin päättänyt yht'äkkiä pysähtyä kunnioittaakseen viimeiselle taipaleelle menijää.
Hautajaiset olivat kauniin yksinkertaiset ja noudattivat peruskaavaa.
Seremonian alkua odotellessani tajusin että edellisen kerran olin kyseisessä kirkossa ollut siskoni rippijuhlissa ja sitä ennen isäni hautajaisissa. Vai olisiko siskoni rippijuhlan jälkeen ollut vielä jonkun sukulaisen hautajaiset? Tarkemmin kun mietin niin kyllä, edellisen kerran käydessäni tuossa kirkossa oli jonkin sukulaiseni hautajaiset. Harmikseni en vain muista kenen hautajaisissa kävin. Muistan vain hautauksen tapahtuneen uudella kirkkomaalla.
Minä en itke hautajaisissa. Tiedän sen kuulostavan oudolta, mutta jos seuraatte hautajaisissa muita ihmisiä, niin suurin osa heistä ei itke. He ovat joko hoitaneet surunsa etukäteen tai sitten heidän kohdalle ei ole vielä koskaan tullut kaikkein läheisimmän henkilön kuolema. Siinä vaiheessa kun se iskee, niin jokaisessa hautajaisessa, joka hiemankaan muistuttaa heidän rakkaansa hautajaisia, herättää heissä tuon tapahtuman muiston. He elävät uudestaan rakkaansa kuoleman ja hautajaiset.
En itkenyt isäni hautajaisissakaan. Tänään kuitenkin silmäni kostuivat ja tunsin parin kyyneleen valuvan poskiani pitkin. Se oli outoa, se oli todella outoa. Hautajaisseremonian ajan sain pieniä muistikuvia isäni hautajaisista ja ne laukaisivat valtavan surun. Voi mitä voiman ponnisteluja se vaatikaan etten olisi romahtanut kesken seremonian. Sain kuitenkin esitettyä perheen puolesta surunvalittelut ja lausuttua runon ilman ongelmia. Mutta joka kerta kun joku isäni hautajaisissa ollut henkilö meni esittämään surunvalittelut, heräsi jokin muisto päässäni ja mieleni teki vain käpertyä kasaan itkemään suruani pois.
Voi miten kaipasinkaan minua rakastavan miehen vahvoja käsivarsia, halausta joka kertoisi kaiken kääntyvän vielä parhaaksi.
Ehkä vähitellen saan käsiteltyä loppuun asti minulle rakkaan isän poismenon.
Lähetä kommentti