keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Nintendo 3DS:n julkaisu lähestyy

Mielenkiinnolla odotan millainen on Nintendon uusi käsikonsoli 3DS. Videoiden perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta se on jäänyt epäselväksi miten 3D-ominaisuus loppujen lopuksi toimii. Ja sitähän on oikeastaan mahdoton nähdä minkään videon avulla, joten julkaisuun asti pitäisi maltaa odottaa tuon näkemistä.



Nintendon omilta sivuilta sain sen verran kaivettua että 3D-efektin saa säädettyä haluamalleen tasolle lennosta. Mikä onkin erinomainen asia, sillä joidenkin tietojen mukaan 3D-moodissa pelaamista suositellaan alle puoli tuntia kerrallaan. Kuka malttaa katkaista pelin tuon ohjeajan ylitettyä? En minä ainakaan, tai sitten kyseessä on todella tylsä peli.

Tässä versiossa konsolille tulee myös Wiistä tutut Mii-hahmot ja niiden ideaa on kehitetty vielä pidemmälle. Ottamalla itsestään kuvan, ohjelma muodostaa siitä itse Mii-hahmon... kunhan kertoo koneelle haluamansa värityksen. Harmi että Mii-hahmoja voi siirtää kyllä Wiiltä 3DS:ään, mutta 3DS:stä Wiille tämä ei onnistu.

StreetPass ja SpotPass hieman arveluttavat. SpotPass käyttää hyväkseen kaikkia mahdollisia avoimia verkkoja ja vielä tällä hetkellähän naapurin verkon käyttäminen ilman lupaa on rangaistava teko Suomessa. Millainen virransyönti noilla on, jos ne jatkuvasti nuuskivat olisiko lähettyvillä avointa verkkoa tai toista virransäästötilassa olevaa 3DS:ää?
Tosin laitteessa on pikanäppäimenä WiFin kytkentä, joten sen saa halutessaan vaikka kesken pelin pois päältä.

Isona plussana 3DS:lle pitää sanoa tatti-ohjaimen tulo +-ohjaimen lisäksi. Vielä kun pelit ymmärtäisivät sen pienoisenkin liikkeen oikein.



Pelien suhteen ero on samanlainen kuin GameBoy Advancen ja Nintendo DS:n välillä. DS:llä pystyi pelamaan Advancen pelejä, mutta Advancella ei vain pysty pelaamaan DS:n pelejä. 3DS:llä pystyy siis pelaamaan myös DS:n pelejä, mutta DS:llä ei pysty pelaamaan 3DS:lle tehtyjä pelejä. Saa nähdä mihin pelien valmistajat suuntautuvat.

Jonkin aikaa nettiä kaivettuani löysin myös tiedon että 3DS:ssä on liikkeentunnistin ja gyroskooppi.

Kooltaan tuo laite on samaa luokkaa DS Liten ja DSi:n kanssa.
Peliaikaa luvataan 3-8 tuntia riippuen siitä onko kyseessä 3D- vaiko tavallinen peli.

Julkaisupäivä Suomessa on muuten 25.3.2010.
Lähetä kommentti