maanantai 2. joulukuuta 2013

Vanttuut kosketusnäytöllisen puhelimen tuella

Tässä syksyllä tein elämäni ensimmäiset vanttuut/lapaset/tumput/rukkaset. Sisällytin niihin pienen erikoisominaisuuden, jota rakastan jo yli kaiken vaikkei vanttuut ole edes vielä käytössä.

Kylmällä säällä on yli kaiken inhottanut ottaa hanskoja pois voidakseni käsitellä puhelinta. Alkusyksystä käytössäni ovat olleet kynsikkäät. Mutta ilmojen viiletessä vaihdoin ne sitten kynsikkäisiin, joihin oli yhdistetty sormien päälle vedettävät lapaset. Kyllähän ne toimivat ihan ok, mutta esimerkiksi peukaloa ei pystynyt hyödyntämään laisinkaan puhelinta käytettäessä.
Sitten hankin itselleni sormikkaan, joissa oli peukalon, etusormen ja keskisormen kohdalla kohdat joilla sai käsiteltyä puhelinta. Homma toimi kohtalaisesti, mutta tuon kosketuspinnan suurus ja jäykkyys eivät kovinkaan tuoneet sulavuutta puhelimen käyttöön.
Päädyin sitten tekemään itse vanttuut ja ompelemaan niihin sopivan kokoisen pinnan puhelimen käsittelyä varten.

Vanttuut pienellä lisäominaisuudella
 Jos oikein tarkasti katsoo tuon yläkuvan oikean vanttuun etusormen kohtaa, pystyy näkemään pienen vaalean pisteen siellä.
Alla on lähempi kuva tuosta pisteestä.

Kosketusnäyttöön reagoiva piste
Kyseinen lanka on sähköä johtavaa lankaa. Siinä vaiheessa kun markkinoille on alkanut tulla näitä sormikkaita, joilla pystyy käsittelemään puhelimia, olen pohtinut voisiko tuota lankaa saada jostain.
Hankittuani alkukesästä itselleni uuden puhelimen, jonka näyttö käyttää hyväkseen ihon sähköjohtavuutta painalluksen voimakkuuden sijaan, aloin vakavissani miettimään uudestaan tuota sähköä johtavaa lankaa.
Löysin Etsystä myyjän nimeltään LNelkin, joka ilokseni myi hommaan sopivaa lankaa ja kohtuuhintaan.
Tumma lanka on joskus kaupan päällisinä saatua Raggegarn Maskinvaskbaraa ja sitä meni n. 70 gr. Valkoinen lanka on 7 veljestä ja sitä meni ehkä jopa pari grammaa.
Kosketusnäyttöpisteeseen meni lankaa 15 senttimetriä eli paljoa sitä lankaa ei todellakaan tarvitse, jotta puhelimen näyttö toimii.

Alla vielä videota ja mölinää tuon vanttuun toimivuudesta.


Yhtenä päivänä ennen kuin aloitin vanttuiden neulomista selitin innoissani suunnitelmia muutamalle itseäni reilusti vanhemmalle naiselle. Aikani selitin asiaa kunnes yksi naisista kysäisi "Mitä vanttuut ovat?". Aivot löivät hetken tyhjää ennen kuin tajusin että ehkei täällä Etelä-Suomessa ihmiset tiedä ihan kaikkia pohjoisen murresanoja, vaikkakin kyllä vanhemmalla väestöllä on yleensä ollut sen verran enemmän tietoa enemmän sanoista kuin nuorisolla. Hyvin nopeasti kuitenkin eräs toinen nainen selitti minun tarkoittavan lapasia.
Siitä alkaa olla kohta parikymmentä vuotta kun muutin pois Lapista ja näköjään edelleenkin pohjoisen sanat värittävät puhettani aiheuttaen hämmennystä ihmisissä.

Nyt olen alkanut haaveilemasta vanttuista tai sormikkaista, joissa olisi sähköä johtavaa lankaa etusormen ja peukalon kohdalla sekä selkämyksessä olisi jokin kuvio heijastinlangalla tehtynä. Kädethän lepattavat liikkuessa ympäriinsä ja näin voisi ehkä autotkin huomata jalankulkijan paremmin.

2 kommenttia:

Henna Jokio // Lankahelvetti kirjoitti...

Tosi kivat lapaset!! :)

Tiina kirjoitti...

Kiitoksia. Harmi vain että talvi on ollut sen verran lämmin ettei lapasille ole ollut sillä lailla tarvetta.