tiistai 20. toukokuuta 2008

Käsitöiden tilanne

Välillä vähän katsausta siihen miten tällä hetkellä työn alla olevat käsityöt etenevät.
 
Tavoitteena olisi saada tällä viikolla valmiiksi tyynyliina ja siihen kuuluvan ristipistotyön viimeistely. Ristipistotyö on muuten valmis, mutta jälkipistot ovat vielä kesken. Jouduin vähentämään työn ompelua, kun onnistuin työntämään neulan tylpän pään (Se missä on lanka) sormestani läpi. Sormi on ollut todella kipeä eikä jälkipistoista ole tullut yhtään mitään sen vuoksi.
 
Miehelleni tekeillä oleva neulepusero elää mielenkiintoisia vaiheita. Puseron etu- ja takaosan alaosan tein yhtenäisenä pyörönä. Vähän väliä tarkistin leveyttä ja mittanauha näyttikin ympärysmitaksi 110 cm. Kainaloiden alla erotin etu- ja takaosan toisistaan, mutta edelleenkin teen niitä yht'aikaa pyöröpuikoilla (molemmilla vain on omat langat). Korkeutta työllä on nyt 52 cm ja huvikseni mittasin eilen puseron alaosan ympärysmitan. Pitkän aikaa levänneenä alaosan ympärysmitta oli kutistunut  olemaan 95 cm. Lepovaiheessa työstä on hävinnyt 15 cm! Kyllähän tuo neule venyy, mutta ainakin osa venymisestä syö pituutta joten saa nähdä tuleeko puserosta sittenkin napapaita.
Torsossa on neulottavaa jäljellä enää 10-15 cm ja sen jälkeen pääsen ihmettelemään hihoja, ne kun neulotaan suoraan torsoon kiinni eikä vasta jälkikäteen.
Ainoat saumat tuossa puserossa tulee olemaan ainoastaan olkapäissä.
 
Näiden lisäksi Spanish Sampler Mystery Stitch-A-Longiin on tullut uusi osanen pisteltäväksi ja sitten vielä minun pitäisi pistellä yksi pienoinen lahjanpoikanen.
 
Niin ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saamme tällä viikolla valmiiksi DVD-soittimelle alustan.

Ei kommentteja: