maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kika - jogurttikakku

Päätin leipoa eilen illalla ja sain päähäni tehdä hieman erilaisemman kakun. Tämän reseptin sain viime vuoden reissuillani.
Resepti on peräisin Marokosta. Tämän voisi sanoa olevan marokkolainen vastine kotoiselle piimäkakulle, mutta siinä on kuitenkin melko monta muuttunutta osaa.
Nyt tätä reseptiä kirjoittaessani huomasin että käytin näköjääni kakkuuni ruokalusikan sijaan teelusikkaa leivinjauheen kohdalla. Mutta eipä se tulosta pahentanut.

Enemmän ongelmia minulle tuotti vuoan voitelussa käytettävä sokeri. Marokossa kun se sokeri oli todella hienoa, mutta ei kuitenkaan ihan pölysokeria. Ja minun kaapeissani oli tarjolla vain tavallista hienoa sokeria. Luultavasti käyttämäni sokerin vuoksi kakku tarttui kevyesti vuokaan ja viimein irtilähtiessään jätti väriä saaneen pintakerroksensa kiinni vuokaan.



Kika

5 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 dl ruokaöljyä
1 prk maustamatonta jogurttia (~2 dl)
3,75 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kanelia
hyppysellinen suolaa

Vuoan voiteluun:
2 rkl ruokaöljyä
1 rkl jauhettua kanelia
1 rkl hyvin hienorakeista sokeria (Hienosokeri on liian karkeaa, ehkä pölysokeri toimisi paremmin)

Vaahdota kananmunat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää öljy ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.
Voitele kuivakakkuvuoka ruokaöljyllä. Ripottele vuokaan kaneli+sokeri-seos.
Paista kakku 175 asteessa 40 minuuttia.

1 kommentti:

EtsiResepti kirjoitti...

Onpa hyvän näköinen kakku! Blogissasi on muuten monta hyvää reseptiä - mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa Suomen parhaat ruokasivut ja blogit internetistä. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


Ystävällisin terveisin,
Etsiresepti.fi