torstai 15. lokakuuta 2015

Virkattu lelukori

Kesän aikana kaivelin kaappien kätköistä vuosien saatossa kerääntyneitä pehmoleluja N:lle annettavaksi. Aluksi laitoin niitä vain läjään lattialle, mutta sitten totesin niitä olevan sellainen vuori että pakko ne on saada jonnekin parempaan talteen.

Pesuhuoneen seinäkoreista minulle oli jäänyt vielä runsaasti violettia Novitan Tuubi-kudetta. Vajavaisen kerän päätin määräävän korin halkaisijan ja loput kuteet menevät sitten reunoihin. Korin halkaisijaksi tulikin yllättävästi 45 cm ja ehdin jo epäillä josko se on liian iso.
Ensimmäisen kokonaisen kerän kulutettuani reunoihin totesin tarvitsevani lisää kudetta. Pehmoleluja oli vain yksinkertaisesti niin paljon etteivät ne mahtuneet tekemääni koriin. Kävin läpi kaikki lähiseudun kaupat, mutta missään ei ollut myynnissä enää Tuubi-kudetta.
Pelastus tuli kesälomareissulla. Pohjoisesta löytyi useampiakin kauppoja missä Tuubi-kudetta oli vielä tarjolla ja jopa samana violettina sävynäkin. Ostin mukaani yhden kerän valkoista ja yhden kerän violettia. Reissun aikana päätin sitten että jaan molemmat kerät puoliksi ja virkkaan molemmista kaksi raitaa.
Lisäksi upotin molemmille puolin kädensijat mahdollista kantamista varten.

Lelukori
Virkkukoukku oli kokoa 8 ja Novita Tuubi-kudetta meni yhteensä 1700 g.

Tekovaiheessa N kävi usein testaamassa koria ja leikkimässä korissa olleilla leluilla. Hänestä oli hauskaa istua korin sisällä lelujen kanssa samalla kun minä virkkasin reunaa.

N testaa koria
Koska kori on pehmeä pystyy pienempikin lapsi ottamaan korista tavaraa korin reunan antaessa periksi. Lisäksi korin korkeutta saa säädettyä kääntämällä reunaa.
Lähetä kommentti