perjantai 25. tammikuuta 2008

Askartelupaketti saapui

Pari viikkoa sitten menin ja liityin Sinooperin aikuisten askartelukerhoon. Siitä lähti sitten kova jännittäminen paketin saapumisen suhteen. Eilen se paketti sitten saapui. Olin kovasti odottanut saavani saippuantekosettiä, joten yllätys oli suuri kun olin tilaukseni tehnyt juurikin paketin vaihtumishetkellä. Ei se mitään, nyt voin tehdä ihan itse valokuva-albumin ja pyytää miestäni valitsemaan siihen kauneimmat valokuvansa.
 
Valokuva-albumi vain ei olisi voinut tulla yhtään huonommalla hetkellä, sillä samana päivänä mieheni järjestelmä katosi/varastettiin. Täyttä ironiaa koko homma varsinkin kun vielä lisäksi sitä edeltävänä päivänä kävimme vielä ostamassa laukun jossa kantaa sitä kameraa.
Kyseessä on sen verran arvokas kamerasetti, että aiomme laittaa lehtiin katoamisilmoituksia ja luvata löytöpalkkiotakin.
Lähetä kommentti