keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Virkkuukoukkuni mun

Tutkiskelin illalla keskeneräistä pöytäliinaani ja en voi muuta kuin hämmästellä taannoista laiskuuttani. Miksi kummassa en ollut sitä silloin joskus solminut loppuun ja viimeistellyt lankoja. Työ on nimittäin melkein valmis. Siitä puuttuu enää pari kaarta ja pari pikku ympyrää eli yhteensä 50 solmua.
 
Päätin alkaa työn loppuunsaattamisen päättelemällä langat, mutta se ilo loppui lyhyeen. En löytänyt mistään virkkuukoukkuani millä olisin saanut langan päät pujoteltua solmujen sisälle. Kävin koko talon läpi enkä löytänyt sitä ihanaa, pikkuruista virkkuukoukkua, minkä olin 15 vuotta sitten "lainannut" äidiltäni. Mitään neuloja ei tuohon päättelemiseen voi käyttää sillä käsialani on niin älyttömän tiukkaa ettei neulojeni paksummat päät niiden läpi mene, tuon virkkuukoukun pää pääsee nippanappa niistä läpi.
Nooh, ei hätää. Jos ei kerran lankojen päättely onnistu niin sitten hoidetaan nuo pari viimeistä kaarta ja ympyrät. Mutta kun ei sekään onnistu oikein ilman tuota virkkuukoukkua, sillä en saa osia yhdistettyä ilman sitä muihin osiin helposti.
 
Tänään pitää siis lähteä kiertelemään kauppoja ja etsimään puotia mistä löytyisi pikkuriikkisiä virkkuukoukkuja. Mistähän vain sellaisia liikkeitä löytyisi Helsingistä???

Ei kommentteja: