perjantai 25. huhtikuuta 2008

Mielenparannusta

Jostain syystä edellinen postaukseni saapumiseen blogiin asti kesti todella pitkään, yli 6 tuntia (lähetin postauksen siis etänä). Siihen mennessä mieleni oli palautunut roimasti. Itse asiassa jo pelkkä vuodatukseni riitti parantamaan oloa, kun ei tarvinnut enää aihetta omassa pienessä mielessä pohtia.
Mieltäni paransi myös kotona odottava paketti. Käly oli lähettänyt pipon ja kaulahuivin kiitokseksi hänelle tekemistäni silmukkamerkeistä.

Serla-orava sai kunnian näyttää teille lahjat. Itse joudun odottamaan niiden pitoa ensi talven pakkasille... jos niitä -20 asteen pakkasia tulee enää ollenkaan Helsingin korkeudelle.

Sain myös soiton ystävältäni, joka kiitteli kovasti uusista verhoistaan. Teimme niitä yhdessä pari viikkoa sitten. Hänen roolinsa oli oikeastaan nyppiä nuppineuloja pois ja auttaa mittaamisessa, minun toimiessani pääsuunnittelijana ja ompelijana. Oli kuulemma ollut ensimmäinen kerta kun hän näkee suomalaisen tavan tehdä verhoja.

Tänä viikonloppuna tarkoitukseni on keskittyä parvekkeen saattamiseen kevät-kesä kuntoon. Meidän valintataloon on tullut Bioska-pusseja kauppakasseiksi, joten aion käyttää niitä hyväkseni vanhan mullan siirtämisessä biojätteeseen... muuten olisin varmaan joutunut ne laittamaan surutta sekajätteeseen.

Ei kommentteja: